0 Comments

Valoa kohti

Koskaan ennen ei ole ollut näin yksinäistä syksyä. Näin pimeää syksyä. Näin epätietoista syksyä. Kaipa ne kaikki kietoutuvat toisiinsa, kuin mustekalan lonkerot ja on vaikea erottaa enää mikä juontaa juurensa mistä. Tai voiko koskaan erotella elämänsä palaset lokeroihin, ei ehkä. Yrittää voi. Itsellä ei onnistu.

Olen ollut hirveän surullinen kun minusta on tuntunut että joudun luopumaan haaveestani (ja olen sotkenut sen tunteen siihen että joutuisin luopumaan kaikesta elämässäni). Yllätän itseni vieläkin vanhan elämän suorittamisen suoruudesta; nyt kun en ole saanut riittävästi tuloja yrittämiselläni, jonka ajattelin täysin omakseni, minun on tehtävä jotain muuta. Kai se tekee ihmisen surulliseksi, luopua nyt jostain kaikkein tärkeimmästä johon on 110% hypännyt ja halunnut ja haluaa ja uskoo ja tietää ja haaveilee edelleen... POIS se suorittamisen suoruus, nyt ollaan tässä prosesissa, tämä saa uusia erilaisia muotoja mutta piru vie en tästä luovu!! Kaikki on mahdollista, edelleen, ei vain niin suoraviivaista.

Törmäsin hienoon taiteilijaan ja blogiinsa ja ahmin kaikki kirjoituksensa tänä aamuna (The Good Word by Carolina Grunér). Löysin itseni lähes kaikista. Hassua tai sitten ei. Olen löytämässä itsestäni vielä niin paljon lisää piirteitä jotka vain eivät ole ennen mahtuneet tähän elämään. Olen ensimmäistä kertaa alkanut miettimään että saatan olla erityisherkkä. Minulla on myös hirmuinen tarve ilmaista itseäni musiikillisesti ja tanssillisesti, jota en ole ennen tajunnut. Haluaisin kasan eläimiä. Rakastan luontoa koko ajan enemmän ja enemmän. Luulen että minusta kuoriutuu vielä jonkinmoinen luovasti taiteilevakin, kanvaasille tai mille vain. Jotain on vielä kuoriutumassa eikä minulla ole aavistustakaan mitä. Yritän vaalia sitä parhaani mukaan. Löydän itseni vain toistuvasti kallistumassa vanhoille tavoille olla, ja se on pelottavaa, koska en halua. Transformaatio on pirullisen vaikeaa. Mutta välttämätöntä itselle ja sielulle.

Ajaessani kohti Lapin lumen valoa tunsin itseni kokonaiseksi. Täällä en tunne oloani yksinäiseksi enkä epävarmaksi. Täällä tuntuu että on aikaa sen kaiken kuoriutumiselle. Tänne haluan koko ajan enemmän ja enemmän.
Katsotaan mistä itseni löydän joskus.

Tällaisin ajatuksin tänään; rauhaisaa Joulua ja onnen hiutaleita sinullekin, jo astetta valoisampana päivänä kuin eililnen, ihan fyysisesti :-D. Valoa kohti siis.

Erja

Valon kajo


Leave a reply

0 Comments